Suomi vaarallisella tiellä

Hannu HoskonenBlogi

Jo muutaman päivän ajan on valtakunnan medioissa hehkutettu EU:ssa sovitun elvytysrahaston erinomaisuutta. Kun pintaa hieman raaputtaa, paljastuu kokonaisuus, joka on Suomen kannalta erittäin vaarallinen. Meistä on tulossa toisten maiden velkojen maksaja vuosikymmeniksi eteenpäin. Meniköhän kaikki oikeasti ihan hyvin? Suomelle elvytyspaketti maksaa suoraan 3,4 miljardia euroa. Se on valtava summa, jonka suoritamme ottamalla valtiolle lisää lainaa. Entistä on jo 110 miljardia euroa. Pahinta kaikessa on, että sitoudumme EU:n yhteisen velanoton takuumiehiksi pitkälle tulevaisuuteen. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kommentti reilu viikko sitten neuvottelujen ratkettua kuvaa parhaiten tilannetta. ” Päätös on aidosti historiallinen, olemme luoneet mekanismin kollektiiviseen lainanottoon”. Suomen EU-liittymissopimuksessa sanotaan selvästi, että toisten velkoja ei makseta eikä takuita velan ottoon anneta. Pienen Suomen kannalta tämä sopimuksen pykälä on meille elintärkeä; se turvaa omaa kansantalouttamme eurooppalaiselta yhteisvastuulta. Miksi Suomen kannalta elintärkeä vakuutus halutaan nyt ehdoin tahdoin purkaa. Vähintään yhtä paha asia Suomelle tässä elvytyspaketissa on tulojen tasaus. Nyt EU:sta ollaan tekemässä tulonsiirto-unioni. Hyvä esimerkki on Italia. Maan kansantuote on lähes kymmenkertainen Suomeen verrattuna ja varallisuutta on muutenkin meitä enemmän. Verotus on yli kymmenen prosentti-yksikköä kevyempää kuin Suomessa. Italian harmaan talouden tietävät kaikkia. Pitääkö suomalaisten veronmaksajien rahoja siirtää Italiaan taloutta elvyttämään, kun ratkaisu ongelmaan on heillä itsellään, jos vaan haluavat. Elvytyspaketti käynnistää selkeästi myös … Read More

Suomalaisten rahat pidettävä Suomessa

Hannu HoskonenBlogi

Parhaillaan ollaan ratkaisemassa EU:n 750 miljardin euron elvytysrahastoa. Saksan on puheenjohtajamaa ja Angela Merkelin suuri tavoite on saada rahat jakoon heti. Ranskakin on ollut aktiivinen, mikä kertoo selvästi todellisen hyödyn saajat tästä avustuspaketista. Olisiko nyt vihdoinkin aika noudattaa Suomen perustuslakia, Suomen liittymissopimusta EU:hun ja EU:n omaa perussopimusta. Vaikka Suomen ministerit ovat olleet mukana näissä elvytyspaketin neuvotteluissa, on heidän noudatettava tarkasti perustuslakivaliokunnan antamaa lausuntoa 16/2020. Tämä lausunto on kaikkein tärkein asiakirja elvytyspaketin laillisuutta tarkasteltaessa. Perustuslakivaliokunta toisti tarkalleen saman kannan 14.7.2020 kokouksessaan. Valitettavasti moni ministeri päämisteriä myöten on vedonnut EU:n neuvoston oikeuspalvelun lausuntoon, jonka mukaan elvytyspaketti on EU-sopimusten mukainen. Suomen perustuslain tulkinnan tekee vain eduskunnan perustuslaakivaliokunta. EU:lla ei ole osaa eikä arpaa asiassa.  Ministerien on syytä tietää tämä, jotta välttyy jälkiseurauksilta. Sama lainnoudattamisvelvollisuus koskee myös eduskunnan suurta valiokuntaa, joka on sooloillut asiassa tietoisena perustuslakivaliokunnan lausunnosta. Näin ei voi pitkään jatkua. EU:n elvytysrahasto sisältää valtavia riskejä, joihin Suomi ei saa sitoutua. Pahin on liittovaltiokehitys, joka on nyt alkamassa. Samoin aloitetaan EU-alueella tulojensiirrot. Onko perusteltua, että pieni Suomi tukee kansantaloudeltaan kymmenen kertaa suurempaa Italiaa, jonka verotus on paljon Suomea kevyempää. Elvytysrahasto sitoisi Suomen loputtomaan toisten maiden velkojen maksuun, mikä olisi kohtalokasta kansantaloudellemme. Suomi saa tarvitessaan paljon edullisempaa rahaa rahamarkkinoilta kuin ikinä EU:n kautta. EU:ssa … Read More