Suomi vaarallisella tiellä

Hannu HoskonenBlogi

Jo muutaman päivän ajan on valtakunnan medioissa hehkutettu EU:ssa sovitun elvytysrahaston erinomaisuutta. Kun pintaa hieman raaputtaa, paljastuu kokonaisuus, joka on Suomen kannalta erittäin vaarallinen. Meistä on tulossa toisten maiden velkojen maksaja vuosikymmeniksi eteenpäin. Meniköhän kaikki oikeasti ihan hyvin?

Suomelle elvytyspaketti maksaa suoraan 3,4 miljardia euroa. Se on valtava summa, jonka suoritamme ottamalla valtiolle lisää lainaa. Entistä on jo 110 miljardia euroa. Pahinta kaikessa on, että sitoudumme EU:n yhteisen velanoton takuumiehiksi pitkälle tulevaisuuteen. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kommentti reilu viikko sitten neuvottelujen ratkettua kuvaa parhaiten tilannetta. ” Päätös on aidosti historiallinen, olemme luoneet mekanismin kollektiiviseen lainanottoon”. Suomen EU-liittymissopimuksessa sanotaan selvästi, että toisten velkoja ei makseta eikä takuita velan ottoon anneta. Pienen Suomen kannalta tämä sopimuksen pykälä on meille elintärkeä; se turvaa omaa kansantalouttamme eurooppalaiselta yhteisvastuulta. Miksi Suomen kannalta elintärkeä vakuutus halutaan nyt ehdoin tahdoin purkaa.

Vähintään yhtä paha asia Suomelle tässä elvytyspaketissa on tulojen tasaus. Nyt EU:sta ollaan tekemässä tulonsiirto-unioni. Hyvä esimerkki on Italia. Maan kansantuote on lähes kymmenkertainen Suomeen verrattuna ja varallisuutta on muutenkin meitä enemmän. Verotus on yli kymmenen prosentti-yksikköä kevyempää kuin Suomessa. Italian harmaan talouden tietävät kaikkia. Pitääkö suomalaisten veronmaksajien rahoja siirtää Italiaan taloutta elvyttämään, kun ratkaisu ongelmaan on heillä itsellään, jos vaan haluavat.

Elvytyspaketti käynnistää selkeästi myös liittovaltion perustamisen Eurooppaan. Se on pienelle Suomelle tuhoisaa. Suomen eduskunnan pitää nyt ottaa ohjat käsiin. Suomi on nyt vaarallisessa tilanteessa, johon pitää reagoida heti. Eduskunnan kanta asiaan tarvitaan mahdollisimman pian. Meillä on voimassa perustuslaki ja liittymissopimus EU:n kanssa. Jos näitä ollaan nyt rikkomassa, en tule sellaista ratkaisua hyväksymään millään tavoin. Suomea ei saa liittää eurooppalaisten velkojen maksumieheksi.

Hannu Hoskonen, kansanedustaja, ympäristövaliokunnan pj,

Julkaistu 30.7.2020 Sanomalehti Karjalaisessa